Vuosi, jolloin itse ensimmäistä kertaa törmäsin NLP:hen taisi olla
1986. Olin tulossa työmatkalta Saksasta. Oli tammikuun loppupuoli, joka
tarkoitti sitä, että Keskieuroopassakin saattoi olla melkoisia
lumimyräköitä. Tuona iltana odottelin koneen lähtöä kauan, sillä kenttää
aurattiin.
Kulutin aikaa, kuten yleensäkin kentillä
odottaessani, kirjottelemalla tarinoita ihmisistä, joita ympärilläni
näin. Ne olivat fiktiivisia tarinoita, joissa keksin ihmisille nimet,
ammatit, kotimaan, perheen ja elämäntarinat. Niin nytkin.
Mutta...
yhtäkkiä huomasin, että eräsi mies katseli minua hymyillen. Ärsyynnyin
ja ajettelin, että ehkä hän tekee tarinaa minusta tai sitten hän yrittää
tehdä tuttavuutta. Kumpikaan ei tuntunut hyvältä ajatukselta.
Kun
lopulta pääsimme koneeseen, siihen aikaan matkustin Business-luokassa
ja sain valita paikkani itse. Istuin ikkunapaikalle kolmen paikan
rivissä ja latasin laukkuni ja takkini viereiselle paikalle, ettei
siihen tulisi ketään, tai ei ainakaan se mies. Mutta totta kai tuo
hymyilevä mies istahti sille käytäväpaikalle. Yritin keskittyä
lukemiseen, mutta hän oli sinnikäs ja ystävällisesti esitteli itsensä.
Kohteliaisuudesta vastasin hänen tervehdykseensä.
Eikä aikaakaan,
kun kuuntelin hänen jutteluaan aivan lumoutuneena. Hän kertoi kuinka
hauskaa oli ollut seurata minua kentällä, kun olin niin visuaalinen.
Siis mitä olin? Hän kertoi tulevansa NLP-kongressista ja olevansa
luovuustutkijana eräässä suomalaisessa yrityksessä. Tuon matkan aikana
sain kuulla ventovieraan ihmisen kuvaavan minua itseäni kaikkine
piirteineni, jotka siihen asti olivat olleet itselleni lähinnä mystisiä.
Hän
kuvasi visuaalista miellejärjestelmää käyttävän valokuvamuistia ja
kykyä hahmottaa kokonaisuuksia. Hän tiesi kuinka suurta tuskaa koin
siitä, että en pystynyt sanoin ilmaisemaan sitä, mitä mielessäni näin ja
kuinka tuskallista oli se, etten tullut ymmärretyksi. Hän kertoi sen,
minkä tietysti näki minusta päälle päinkin, että kaiken pukeutumisessani
on soinnuttava toisiinsa. Kokonaisuus on kokonaisuus, en kertonut, että
myös alusvaatteeni olivat samaa sävyä kuin villasilkkinen jakkupukuni
ja kenkäni. Olin ällistynyt.
Onneksi lentomme lähtö viivästyi
edelleen ja kaiken lisäksi jouduimme lentämään Göteborgin kautta koneen
lähtötelineiden vaurioitumisen takia. Minä sain siis täydellisen NLP
preppauksen. Varmaan ensimmäistä kertaa eläissäni toivoin, että
kotimatka vain venyisi ja venyisi.
Sain tietoa visuaalisuudesta,
kinesteettisyydetä ja auditiivisuudesta. Ymmärsin yhtäkkiä, miksi olin
perheessäni niin outo ja erilainen. Tajusin, että äitini oli enemmän
kuin auditiivinen. Ymmärsin oman vaativuuteni ja kärsimättömyyteni.
No
lopulta pääsin kotiinkin, mutta koukussa olin. NLP oli herättänyt
kiinnostuksen minussa ihmisen käyttäytymisen tutkimiseen, toki olin sitä
jo pienen ikäni harrastanut. Mutta nyt olin löytänyt selkeän ja
yksinkertaisen tavan, jolla edetä.
Tuohon aikaan, kun elimme
vielä kirjojen aikaa, syvennyin niihin. Vähitellen löysin tieni pieneen
naisten ryhmään, jossa hankimme itsellemme opettajan. (Inke Zimmerman,
joka myös oli saanut oppinsa Jenkeissä) Halusin aina vain enemmän ja
vuosien jälkeen pääsin sitten opiskelemaan NLP:tä kunnolla.
Menin
Veli-Matti Toivosen Practitionerille ja siitä jatkoin Masterille.
Onnekseni toimin jo itse kouluttajana ja pystyin suoraan soveltamaan
kaiken oppimani työhöni. Niinpä jatkoin Trainerille, joka tarkoitti
sitä, että toimin apuopettajana myös Practitionerilla ja Masterilla.
Suoritettuani Trainerin pääsin vielä kaksi kertaa Veli-Matille
apuopettajaksi Trainerille. Imin itseeni kaiken, mitä NLP:stä löysin.
Tuosta
2000-luvun alusta asti, jolloin sain valmennukset loppuun, olen itse
käyttänyt kaikissa koulutuksissani NLP-menetelmiä ja oppia. Joskus
koulutuksissani joku on kysynyt, että onko tämä ja tämä nyt NLP:tä.
Minun on oikein täytynyt pysähtyä tuon kysymyksen äärelle, sillä niin
olen NLP:n ajattelutavat ja menetelmät omaksunut ja sisäistänyt, etten
enää osaa erottaa niitä omassa ajattelussani.
NLP:stä on tullut elämäntapani.